Keväällä 2006 Mika Toivolan valmentama Ässät otti sensaatiomaisesti hopeaa. Fyysiseen peliin luottanutta joukkuetta sanottiin hyväksi esimerkiksi porilaisesta hulluudesta ja sen avulla porilaiset olivat koko kevään hurmoksessa. Joukkue toki pelasi yleisesti ottaen hyvin yhteen ja Ässät oli nimenomaan enemmän kuin osiensa summa. Mutta taklauspeli joukkueessa korostui huimasti, erityisesti pudotuspeleissä.
Kesällä tyhjäksi jääneelle Toivolan paikalle tuli Juha Pajuoja. Tulokset eivät kuitenkaan olleet mairittelevia. Uskottavuutta nakersivat heti ensiksi puheet porilaisen hulluuden muuttamisesta porilaiseksi pirullisuudeksi. Ässien ilme kieltämättä muuttui, sillä taklauksia ei enää syksyllä näkynyt yhtä paljon kuin oli näkynyt keväällä. Ja kun pelit eivät sujuneet, niin joukkue lamaantui. Tappioputken pidentyessä lopulta seisomakatsomo huusi yhteen ääneen ”Pajuoja ulos!”. Seurajohto totteli hyvin nopeasti. 18. marraskuuta 2006 Pajuoja sai potkut Ässistä, kun joukkue oli valahtanut sarjan häntäpäähän. Ei ihme, että moni porilainen naureskeli Pajuojan saatua pestin Ilveksen päävalmentajaksi.
Pajuojan Ilves on kuitenkin yllättänyt kaikki. Ilveksen pelaajamateriaali ei ole vieläkään paperilla erityisen hyvä. Varsinkin puolustus näyttää todella heikolta. Siitä huolimatta Ilves oli runkosarjan kymmenes ja pääsi pudotuspeleihin. Villi kortti-kierroksella joukkue pudotti vielä HPK:n ja pääsi näin peräti puolivälieriin. Ei hullummin joukkueelta, joka tuomittiin ennen kauden alkua sarjan jumboksi. Ilveksestä kuitenkin huomaa sen, että joukkue on ostanut Pajuojan ajatukset ja pyrkii pelaamaan nopeasti, taistelevasti ja joukkueelleen. Ironista kyllä, myös runkosarjaksi toiseksi päätynyt Ässät pyrkii samoihin asioihin. Porissa samojen ajatusten tuomiseen vaadittiin kuitenkin kaksi ässätaustaista valmentajaa, eikä tuntematonta tamperelaista. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä Pajuoja ei ollutkaan niin huono valmentaja. Pajuoja vain joutui mahdottomaan tilanteeseen, jossa kukaan ei voi onnistua.
Kuva: Mikko Knuutila
Juha Pajuojan aika Ässien päävalmentajana ei ollut kovin menestyksekäs.
Hopeakevään jälkeen Porissa odotukset olivat korkealla. Puhuttiin "vain" pudotuspelipaikasta, mutta kyllä moni odotti jälleen suurempaa menestystä. Se loi painetta itse seuran suuntaan. Mutta Ässien materiaalilla ei ollut mitään mahdollisuutta menestyä. Varsinkin, kun suuri osa avainpelaajista lähti Ässien pienten resurssien vuoksi ties minne. Ässät ei myöskään selkeästi osannut varautua menestykseen, sillä hankinnat olivat pikkuseuran hankintoja. Ykkössentteriksi hankittiin HIFK:n kolmosketjusta Toni Häppölä, joka oli kesän jälkeen vieläpä huonossa kunnossa. Kakkossentteriksi hankittiin Ville Hirvonen, try-outilla löydettiin ylivoimapuolustajaksi Tero Konttinen, joka ei osannut puolustaa. Lisäksi junioreille annettiin ruutu, jota he eivät todellakaan olleet valmiita täyttämään kenties Jesse Joensuuta lukuun ottamatta. Kaupan päälle joukkueeseen tuli Dallasista suureen rooliin miehiä (B.J. Crombeen, Tom Wandell), jotka olivat aivan selkeästi suuressa roolissa vuotta liian aikaisin. Kaiken kruunasi Peter Aston, josta odotettiin jotain ylivoimapuolustajaa. OHL:ssä oli mennyt hyvin, mutta se onkin juniorisarja. Nykyään Aston pelaa farmin farmia ECHL:ssä. Niin ja olihan mukana Alexandr Naurov, jonka tunnetuin saavutus Suomessa oli käryäminen ratista. Kauden aikana joukkue ”vahvistui” Teemu Kesällä, Paul Healeyllä ja Tommi Turusella. Tuollaista joukkuetta ei edes Jeesus kykenisi valmentamaan menestyksekkäästi.
Eikä tilannetta helpottanut hopeakaudesta jäänyt runko voimakkaine persoonineen. Tuo runko oli kokenut keväällä huikean hurmoksen ja ”tiesi”, miten Porissa kuuluisi pelata. Menestyksekkääseen pelaamiseen olisi kuulunut olennaisena osana raju taklauspeli ja yksinkertaisempi jääkiekko. Taklauspeli ei kuitenkaan ollut enää mahdollista, sillä SM-liigassa voimaan astui uusi nollatoleranssi, joka esti taklauspeliä varsin tehokkaasti. Voimakkaat persoonat, kuten Pasi Peltonen ja Marko Kivenmäki olivat omiaan aiheuttamaan epäluottamusta uutta valmentajaa kohtaan, sillä hehän ”tiesivät”, mikä on joukkueelle parhaaksi. Samalla he näyttivät esimerkkiä joukkueen lukuisilla nuoremmille pelaajille. Ja tuo esimerkki ei ollut sellaista mitä nuorille lupauksille toivoisi. Samalla porilainen hulluus muuttui. Se ei kuitenkaan muuttunut edes porilaiseksi pirullisuudeksi, vaan lähemmäs porilaista tyhmyyttä. Matka kohti urheilullisuuden romahtamista ja parin vuoden päästä siintävää karsintasarjaa oli alkanut.
Pajuoja on varmasti todella hyvä valmentaja. Ei kuka tahansa saisi Ilveksen materiaalista niin paljoa irti, että joukkue on kahdeksan parhaan liigajoukkueen joukossa. Porissa hän oli kuitenkin väärässä paikassa väärään aikaan, jolloin kukaan ei olisi täällä voinut menestyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti