lauantai 12. syyskuuta 2009

Väitteitä ja vastaväitteitä

(Huom! Tätä tekstiä ei kannata ottaa turhan vakavasti)

Väite 1: Blues ei tee enää tänä vuonna miljoonaluokan tappioita.
- Niin kauan, kun esimerkiksi Ben Eavesin, Ryan Kellerin, Dale Clarken ja Bernd Brücklerin lähdöistä huolimatta virallinen pelaajabudjetti pysyy lähes samana, niin mikään ei viittaa minkäänlaiseen oikeaan muutokseen. Eiköhän Blues tee jälleen sen pari miljoonaa tappiota ja Salonoja maksaa mielellään kulut.

Väite 2: Mikael Granlund voittaa tulokkaiden pistepörssin.
- Mahdollisesti, mutta aivan yhtä mahdollista on se, että Granlund kulutetaan loppuun jo vuodenvaihteen aikaan, kun mies pelaa liigassa ylivoimaa ja nuorten maajoukkueessa ykkösketjussa jokaisen Bermudan ja Togon neljän maan turnauksen.

Väite 3: HPK jatkaa yhdistyksenä maailman loppuun asti.
- Ei pidä paikkaansa. Maailmassa on tapahtunut suurempiakin ihmeitä, kuten Suomen euroviisuvoitto sellaisella bändillä, joka esiintyi vappunaamarit päässä. Sitä paitsi sain vision, että HPK muuttuu osakeyhtiöksi täytettyään 200 vuotta, eli jo vuonna 2129.

Väite 4: Ilves peluuttaa Mälkiän aikakaudella nuoria pelaajia aivan eri tavalla kuin viime kaudella.
- Kyllä. Jo heti ensimmäinen ottelu osoitti sen, sillä 90-ikäluokan yksi suurimmista hyökkääjälupauksista eli Joonas Rask pääsi heti neljänteen kenttään!

Väite 5: Jokerit pelaa koko kauden kotimaisin voimin.
- Kaunis ajatus, mutta Jokereiden meiningin tuntien joukkueeseen tulee joku ulkomaalainen heti ensimmäisen kahden ottelun tappioputken jälkeen. Perinteisesti vielä juuri sinne, minne tarvetta ei ole. 

Väite 6: JYP ei tarvitse uutta keskushyökkääjää.
- Minusta se on aika huvittavaa, että ykkösketjussa pelaa viime kaudella runkosarjassa 3+0 tehot ahminut Tuomas Vänttinen. Tällainen mies on laitettu korvaamaan MM-kisoissa kakkosketjussa pelannutta sentteriä! Uskottavuus on koetuksella, mikäli uutta naamaa ei näy Jyväskylässä verorajaan mennessä.

Väite 7: Jussi Timonen palaa omalle tasolleen.
- Mille ihmeen omalle tasolleen? Mies lähti SM-liigasta rivipelaajana ja tuli takaisin rivipelaajaksi. Ainoa ihmetyksen aihe onkin, miten ihmeessä pelkkä sukunimi on riittänyt NHL-otteluihin. Kai valmentaja luuli sitten Jussia Kimmoksi.

Väite 8: Kärpät ei saa mitalia tällä kaudella.
- Kyllä saa. Nyt puhutaan joukkueesta, mikä vahvistuu aina kauden aikana. Rahaa on kirstussa vieläkin, osiltaan varmaan johtuen Junnon kitsaudesta. Hänellä kun ei vieläkään ole tainnut olla varaa ostaa kultaista kravattia sen keltaisen sijalle.

Väite 9: Miikka Tuomainen nousee aivan uudelle tasolle ja lähtee kauden jälkeen NHL:ään.
- Joka vuosi Tuomainen on ollut läpimurron kynnyksellä, mutta vieläkään mitään ei ole tapahtunut. Miksi siis nytkään? Ainoa uusi taso jolle Tuomainen voi päästä on komennus Mestikseen.

Väite 10: Mika Toivola epäonnistuu Pelicansin valmentajana, sen osoittaa jo kaksi epäonnistunutta kautta Raumalla.
- Epäonnistuminen Raumalla ei kerro mistään mitään. Siitä on jo hetki aikaa, kun viimeksi kukaan ylipäätään onnistui Lukon peräsimessä. Ja Uramastakin tuli kertaheitolla huono valmentaja, kun hän siirtyi Tapparasta Lukkoon. Eiköhän Toivola onnistu vähän paremmin Lahdessa.

Väite 11: SaiPa on rakentanut resursseihin nähden erinomaisen joukkueen ja pelaa kauden lopulla playoffeja.
- Niin ja lehmät lentää ja tekee puita pesiin.

Väite 12: Janne Ojanen nousee SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssin kärkeen.
- Kyllä. Todennäköisesti vielä ensimmäisessä pelissään. Kyllä sieltä aina jokin kakkossyöttö Ojaselle onnistutaan merkitsemään. Aivan sama onko hän kentällä, penkillä tai jäähyaitiossa, mutta kyllä se syöttö aina Ojasen löytää.

Väite 13: Aki Berg on kauden 2005-2006 vireessä ja on SM-liigan parhaita puolustajia.
- Lähetetään se vielä olympialaisiin peruspuolustajaksi! Ei, en vain jaksa uskoa että Berg tekee uuden nousun kansainväliselle tasolle viimeisen parin vuoden loukkaantumiskierteen jälkeen.

Väite 14: Sakari Salminen on teräksisessä kunnossa ja dominoi kaukalossa Ville Leinon tavoin.
- Todellakin. Arto Javanaisen yhden kauden maaliennätys on vaarassa, kun Dominaattori on huippuiskussa. Maalit eivät ole edes perinteisiä maalintekijän maaleja, vaan kaikki on harhautusten jäljiltä tai läpiajosta. On se vaan niin kova jätkä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti