maanantai 18. tammikuuta 2010

Porilaisten marssi

Ennustaminen on vaikeaa tai jopa liki mahdotonta. Mutta harvemmin sitä haluaa olla väärässä. Vielä harvemmin ihminen on tyytyväinen siitä, että on väärässä. Mutta näin on käymässä Porin Ässien kanssa ja siitä olen tyytyväinen. Tosin onhan se aika huvittavaa katsoa tällä hetkellä kausiennakkoani. Sijoitukseksi runkosarjassa veikkasin sijoja 10-14, parhaaksi pelaajaksi arvioin Eero Kilpeläisen, Kamil Piroksesta odotin uutta ykkössentteriä ja Severi Sillanpään kuvittelin Ässien nuorisojoukosta nousevan parhaiten esiin. Pekka Rautakallion valmennukseenkaan en kovin paljoa uskonut. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Ässät on nimittäin tällä hetkellä hurjassa vireessä. Ässät on kerännyt sekä viimeisen kymmenen, että viidentoista viime ottelun aikana liigassa kolmanneksi eniten pisteitä. Koko kauden ajan otteet ovat olleet tasaisen hyviä ja koko ajan ollaan menty eteenpäin ja samalla pistetahti on parantunut. Alkukaudesta Ässät oli vielä pudotuspeliviivan alapuolella, mutta pisteiden karttuessa sijoitus on noussut jo sijalle 7. Tällä tahdilla viime kauden pisteet ylittyy selkeästi. Lisäksi Ässät on ollut todella vahva kotikentällään ja Ässät on liigan kolmanneksi paras kotijoukkue. Kotiyleisö on saanut Ässät Porissa sellaiseen hurmokseen, että pisteet Porista ovat pitkän päivätyön takana. Edes JYP ei saanut kuin pisteen Porista. Vierasotteluissa ei ole mennyt yhtä hyvin, mutta UrhoTV:n välityksellä nähdyt Lukko- ja TPS-pelit olivat Ässiltä hyviä, eikä Oulussakaan mennyt ilmeisestikään kovin huonosti. Eli hyvältä näyttää.

Ässien hyökkäys on toiminut upeasti. Marko Kivenmäki on palannut omalle tasolleen ja jo se auttaa Ässiä todella paljon. Vielä kun vierellä SM-liigan maalipörssiä johtava Marko Luomala on löytänyt sisäisen maalintekijänsä, on Ässillä jo yksi vaarallinen kaksikko. Mutta taustalla lähes jokainen pelaaja on ainakin entisellä tasollaan ja moni on ottanut askeleen eteenpäin. Mika Niemi on noussut vuodessa junioreista SM-liigan ykkösketjuun ja Tuomas Huhtanen, Antti Mäkilä sekä lähiaikojen perusteella Sakari Salminen ovat viime kauttakin parempia. Matti Kuparinen, Tommi Huhtala ja Veli-Matti Savinainen taas ovat jatkaneet tasollaan, jolla viime kaudellakin saatiin kasaan monta pistettä. Silmiin pistävää on myös se, että hyökkääjät uskaltavat haastaa ja uskaltavat käyttää käsiään. Itseluottamus on kunnossa ja itseluottamus on todella tärkeää silloin, kun maaleja pitäisi tehdä.

Marko Kivenmäki on tällä kaudella noussut jälleen SM-liigan yhdeksi tähtipelaajaksi

Maalivahdeista Eero Kilpeläinen on ollut heikompi kuin viime kaudella, mutta tilalle on tullut nuori, isokokoinen porilainen. Jussi Rynnäs on noussut nopeasti tulokaskaudellaan huipputasolle ja hän on jo torjunut monta pistettä Ässille. Mutta suurimmat erot tällä kaudella viime vuoteen verrattuna ovat taktisen osaaminen lisäksi puolustajien nousu uudelle tasolle ja siitä täytyy kiittää erinomaista työtä tehneitä entisiä huippupuolustajia Pekka Rautakalliota ja Karri Kiveä. Ville Uusitalo näyttää johtavalta puolustajalta ja Jesse Jyrkkiö on alkanut saamaan liigassa aikaiseksi jotain. Muut puolustajat pelaavat myös taitojensa ylärajoilla ja puolustustyöskentely on näyttänyt todella tiiviiltä. Tero Määttäkin alkaa pikkuhiljaa pääsemään vireeseen ja Troy Milam on nousemassa.

Tällä hetkellä Ässien meno näyttää todella hurjalta. Joukkue näyttää siltä, että itseluottamus on kunnossa, henki pukukopissa loistava, taktinen osaaminen on hyvää ja joukkueessa on todella paljon käsiä. Ellei loukkaantumisia tule kauden lopulla kovin paljoa, niin Ässät tullaan varmasti näkemään playoffien ensimmäisellä kierroksella. Pudotuspeliviivan alapuolella alkaa jo muutama joukkue putoamaan kyydistä (selvimmin Ilves) ja en jaksa uskoa, että Ässien pelin taso putoaisi radikaalisti. Tällä viikolla Ässillä on kaksi vieraspeliä. Jos KalPa tai HPK häviää Ässille, niin silloin näyttää jo todella hyvältä. Ja Hämeenlinnan on menossa sata Työtöntä Hitsaria, jolloin voitto helpottunee entisestään. Pata on jälleen kuumana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti