keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Joel Armia – Seuraava porilainen NHL:ssä?

Porissa on ollut viime aikoina suurena puheenaiheena 17-vuotiaan Joel Armian otteet Ässien paidassa. 17-vuotias nuorukainen on ollut nimittäin aivan liekeissä viimeisissä peleissä. Viiden viime pelin aikana on syntynyt neljä maalia ja neljä syöttöä, vaikka peliaika on usein alle 15 minuuttia. Hurja tahti noin nuorelta kaverilta. Suomalaisessa jääkiekossa ei vastaavaa lähihistoriassa ole kovin montaa kertaa koettu.

Harjoituskaudella Armia pääsi pelaamaan ensimmäistä kertaa miesten kanssa. Monelle jäi mieleen, kun Porissa Lukkoa vastaan Armia harhautti Lukko-puolustaja Jussi Pernaan niin tehokkaasti, että Pernaa ei taida vieläkään tietää missä kiekko on. Harjoitusottelut menivät hyvin ja kauden alkaessa paikka löytyi Tuomas Huhtasen ja Severi Sillanpään viereltä. Väläyttelyistä huolimatta kahdessa ensimmäisessä ottelussa ei tullut pisteitä, vielä. Vähän ajan kuluttua kutsu kuitenkin kävi uudestaan Ässien matkaan ja neljännessä pelissä aukesi ketsuppipullo. Helsingissä pelattu HIFK-ottelu oli Ässien kannalta synkkä. Ykkösketjussa pelannut Patrick Yetman ajettiin vielä ulos ja tilalle nostettiin nuori Joel Armia. Armia kiitti ja teki upean maalin. Siitä peli lähtikin kulkemaan. Kärppiä vastaan syntyi maali, kun porilainen katkaisi syötön vastustajan puolustuspäässä ja laukoi kiekon maalin perukoille. Tuossa ottelussa tuli myös kaksi syöttöpistettä. Bluesia vastaan Armia antoi hienon syötön Jesse Jyrkkiön maalille. Tapparaa vastaan tuli syöttöpiste, kun Armian laukoman kiekon iski verkon perukoille Tuomas Santavuori. Ja KalPaa vastaan Armia teki kaksi maalia laukomalla kiekon tarkasti ylänurkkaan.

Armian kehitys on kyllä ollut huimaa, suorastaan käsittämättömän nopeaa. Vielä vuosi sitten tämä kaveri pelasi B-junioreissa SM-karsintaa. Puoli vuotta sitten hän pelasi A-nuorissa, mutta heikko luistelu esti vielä kovemmat tehot, kuin 21 pistettä 27 ottelussa. Nyt tämä kaveri on takonut kahdeksassa SM-liigan ottelussa yhtä monta pistettä. Siis kaveri, joka pelasi vielä vuosi sitten B-junioreissa, tekee miehiä vastaan valtakunnan korkeimmalla tasolla pisteen per ottelu! Kehitystä kuvaa hyvin luistelu. Viime kaudella oman ikäisiään vastaan luistelu oli ihan hyvällä mallilla, mutta A-nuorissa Armia oli selkeästi turhan hidas. Nyt sama kaveri luistelee miehiä vastaan SM-liigassa, eikä jää turhan paljoa edes jälkeen!

Luistelu on silti vieläkin Armian heikkous. Luistelu on parantunut toki huimasti, mutta terävyyttä saisi olla vieläkin enemmän. Vuoden päästä tilanne voi toki olla erilainen. Puolustuspäässäkään Armia ei ole vielä mikään erinomainen, vaikka karvaakin jo nyt ajoittain varsin hyvin. Ja pientä junnumaisuutta on vielä havaittavissa ja ajoittain Armia tekee vielä huolimattomia ratkaisuja. Tuohon lääkkeenä on kokemus. Suurin yksittäinen heikkous on onneksi vielä korvattavissa. Vaikka porilaislupaus onkin 192-senttinen, niin massaa on vielä melko vähän. Kun tuohon pakettiin tulee vielä lihaa luiden ympärille, niin silloin on moni ihmeissään. Varsinkin, kun vahvuudet ovat aivan huikeita.

Armia on nimittäin todella taitava, älykäs ja maaleja tekevä pelaaja. Ikäisekseen hänellä on kyllä huima taitoarsenaali ja hän uskaltaa myös käyttää sitä. Jo junnuissa huomasin, että hän kykenee haastamaan vastustajat erinomaisesti ja tuo vahvuus on vain korostunut liikkeen parantuessa. Olen tällä kaudella nähnyt jo monta kertaa tilanteen, jossa Armia tekee harhautuksen ja menee vastustajasta heittämällä ohi. Muutenkin taidot ovat hyvällä tasolla. Syöttäminen, syötön vastaanotto, laukominen ja kiekon suojaaminen ovat kaikki jo nyt hyvää liigatasoa. Ja itse pidän siitä, kuinka Armiasta huomaa, että hän haluaa maaleja. Hänellä on hyvä laukaus (ei toki mitään Teemu Pulkkisen tasoa) ja hän haluaa käyttää sitä. Lisäksi hän on hyvä maalinedustalla ja hän ottaa nopeasti irtokiekot. Armia ajaa usein maalille ja hän selkeästi ajattelee hyökkäystä siten, että nyt luodaan tekopaikka ja käytetään se hyödyksi.

Tämän takia Armia on noussut nopeasti liigatasolle ja on ihme, jos nuorten MM-kisat eivät kutsu vuodenvaihteessa. Sen matkan peruuntumiseen aletaan vaatia jo loukkaantumista, tai täydellistä hyytymistä. Tai sitten päävalmentajan sokeutta, kuten viime vuodenvaihteessa kävi Erik Haulan kanssa. Suomessa ei ole montaa nuorta pelaajaa, joissa yhdistyvät maalintekopotentiaali, taito ja iso koko. Ja kun tällaisilla esityksillä nuorten kisat kutsuvat selkeästi alaikäisenä, niin NHL:n kykyjenetsijät kiinnostuvat entisestään. Jo nyt Armian nimi on korostettu monen joukkueen papereissa. Entä jos hän pelaa koko loppukauden SM-liigassa ja pelaa vielä hyvin nuorten MM-kisoissa? NHL-varaus on tulossa, se alkaa olla varmaa. Pian ei tarvitse edes miettiä, että viekö hän Jesse Joensuun ennätyksen pienimmällä numerolla varattuna porilaiskiekkoilijana(60. varaus). Pian kysymys on enää se, että kuinka aikaisin Armia varataan. Ensimmäinen varauskierros on nimittäin tämän hetkisellä tilanteella täysin realismia.

Lopuksi vielä huomautus, että käsittelin Armiaa jo tammikuussa. Jos jotain kiinnostaa, niin käykää tsekkaamassa tämä kirjoitus: http://quethas.blogspot.com/2010/01/porin-seuraava-huippulupaus.html. Ihan puskista Joel Armia ei siis minulle tullut, mutta tällainen menestys pääsi silti yllättämään. Ja se on jo suomalaisen jääkiekon kannalta positiivinen asia!

5 kommenttia:

  1. Kiitos erityisesti hienosta videosta ja musiikkivalinnasta siihen!

    VastaaPoista
  2. Haluaisin kuulla hieman lisää Armian heikkouksista ja vahvuuksista. Onko hänellä joku suuri vahvuus, yms?

    VastaaPoista
  3. naiset on hänen suurin heikkoutensta..

    VastaaPoista
  4. Olisin Kiitollinen,jos saisin tietää minne Jokerien Joonas Kantokorpi C-94 SM häipyi kaukalosta????
    Nuori mies omistaa Jägermäiset otteet!!!!!!!!!!!
    Lähtikö ottamaan säkkikokemusta, niinkuin TEME aikoinaan ennen NHL uraa!!!???
    Vastatkaa ja laittakaa kyseiselle herralle viestiä!!!

    VastaaPoista
  5. toivottavasti suomen kentillä nähdään aikanaan kenttä armia-kuparinen-rendulic ja maajoukkuetasolla ketju armia-granlund-

    VastaaPoista